Adobe Audition ja Noise Reduction

Jokainen kitaroita kotona äänittävä on varmasti jossain vaiheessa joutunut kiusallisen surinan uhriksi. Etenkin halvemmilla laitteilla jotka haluavat kaiken maailman häiriöt poimia mukaansa.

Itse olen pääosin käyttänyt Adobe Auditionionin 1.5-versiota kotona nauhoitellessani, siihen kun joskus sai itsensä tottumaan niin on ollut hyvin hankalaa siirtyä muiden ohjelmien pariin kun kyseisen ohjelman kanssa työskentely tuntuu toimivan niin sujuvasti.

Adobe Auditionista löytyykin kätevä Noise Reduction.

Ensin luodaan profiili, sitä varten maalataan ääniraidalta sopiva pätkä pelkkää häiröääntä sisältävä alue, minä jätän aina pienen pätkän tyhjää ääniraidan alkuun tai loppuun tätä tarkoitusta varten, ja sen jälkeen valitaan valikosta "capture noise profile". Profiili täytyy luoda mahdollisimman puhtaasta häiriöäänestä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.

Tämän jälkeen maalataan alue jolta häiriötä halutaan poistaa ja valitaan valikosta noise reduction. Tämä avaa kuvan kaltaisen ikkunan jossa voidaan säätää arvot halutuksi.

Kuvassa näemme ääniraidan ennen käsittelyä ja käsittelyn jälkeen, raidan alussa ja lopussa hiljaisuutta kuvaava viiva on selvästi ohuempi, eli lähempänä haluttua. Ero ei näytä järin suurelta, mutta kuulostaa kyllä.



Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen tapa ikävien häiriöiden kanssa toimimiseen, mutta silti helppo tapa parantaa omien kotona tehtyjen äänitteiden laatua.

Pääsääntöisesti tulisikin kaikin keinoin pyrkiä ehkäisemään häiriöiden syntymistä ja sen jälkeen vasta viimeisenä keinona käyttää kuvatun kaltaista menetelmää mikäli siihen ilmenee tarvetta.

Tallan madallus nailonkielisessä kitarassa

Halvassa nailonkielisessäni kielet olivat ihan liian korkealla ja sen takia soittaminen oli hankalaa. Sähkökitarasta tuttua korkeuden säätöä ei akustisista löydy ja säätäminen vaatiikin hieman työtä erilaisilla työkaluilla.

Monesti näissä halvemmissa kitaroissa kielet saattavat olla missä sattuvat sillä tehtaalla ei kiinnitetä huomiota asiaan juurikaan ja se tuhoaa nopeasti aloittelijan soittohalut. Jotkut ihmiset säätävätkin kaikissa uusissa soittimissaan, jopa niissä tehtaalla säädetyissä arvokkaammissakin, kielten korkeuden haluamakseen viilaamalla tallaluuta.

Tallaluun viilaamisessa on omat ongelmansa jotka tulee ottaa huomioon, sillä liikaa viilaamalla kielet tulevat sen verran alas, että rämisevät soitettaessa nauhoihin, melkeinpä siis varaisin ensimmäistä kertaa tätä tehdessä pari ylimääräistä kappaletta tallaluita.

Aloitin irrottamalla tallaluun tallasta naputtelemalla pienellä ruuvimeisselillä ja vasaralla, jonka jälkeen merkkasin tussilla mistä kohtaa haluan katkaista.

Seuraavaksi kaivoin kaapista Dremel-kopioni, ja laitoin karalle kiinni tuollaisen puupalikan päällä näkyvän metallisen katkaisuterän, puupalikkaan sahasin pienen uran jossa tallaluu pysyi nätisti paikoillaan katkaisun aikana. 2,5mm otin tallaluusta pois.

Lopputulosta jouduin pikkaisen hiomapaperilla siistimään.

Talla itsessään oli sen verran korkea, että jouduin hiomaan sitäkin matalammaksi. Joten seuraavaksi laitoin Dremeliin kiinni tuollaisen hiomarullan ja hioin tallaa kevyesti matalammaksi. Lopputulosta tasottelin hiomapaperilla.

Kielet kiinni ja testaus, ei ylimääräistä räminää. Kuvassa laitoin 2mm plektran antamaan mittasuhteita, lieköhän kielet nyt 12 nauhalta katsottuna noin kolmen tai neljän millin korkeudella.

Soittotuntuma parani kertoheitolla suunnattomasti, kevyempi soittaa.

Soiteltuani enemmän huomasin että kielet rämisevät 11. nauhan kohdalta jokaisella kielellä, tämän korjaus vaatisi nauhojen hiontaa tai korkeampaa tallaluuta, mutta kun muualta ei tunnu räminöitä löytyvän, niin toistaiseksi aioin sietää tämän.

Maaliahan tuo taitaisi kaivata vielä paljaan puupinnan suojaksi.

Laitteisto: Harley Benton basso (HBB200BK?)

Harley Benton onkin yksi haukutuimmista halpismerkeistä mitä maa päällään kantaa varmasti, taitaa Anttilan kuvaston Williamsit jäädä siinä suhteessa kirkkaasti kakkoseksi. Halpojahan ne on ja se hinta takaa sen, että näitä päätyy aloittelijoiden käsiin soittointoa latistamaan, vai onko se niin sittenkään.

Ennen internetin yleistymistä joka kodin huippunopeaksi ympäri vuorokauden päällä olevaksi laajakaistaksi yleinen paikka hankkia ensimmäinen soitin oli paikallinen musiikkiliike, jonkun tutun vanha romu tai Anttilan kuvasto.

Tämä nostikin soittimen hinnan laatuun nähden melkoisen korkeaksi. Onhan noita nuoruudessa kokeiltu ja musiikkiliikkeen halvin vehje tai Anttilan Williams ei kumpikaan olleet järin soitettavia pelejä, mutta alkuun niillä kai kuitenkin pääsi. (Paitsi Williamsin stratocasterilla jossa eivät osat pysyneet kiinni ja kaula tuntui ontolta sekä muoviselta.)

Sitten tuli monelle tavaksi hankkia Harley Benton Thomannilta, nämä vehkeet olivat halpoja, mutta laadultaan mielestäni parempia kuin ne millä itse olen joutunut aloittelemaan.

Kaverin kautta minulle onkin päätynyt Harley Benton basso, luulisin sen olevan malliltaan HBB200BK, mutta en ole ollenkaan varma asiasta, soittimesta en mallimerkintöjä löytänyt. Soitin on varustettu aktiivimikeillä.

Hinnaltaan tämä soitin oli muistaakseni jossain 120€ paikkeilla silloin ku kaveri sen Thomannilta tilasi aloitellessaan basistin uraansa.

Itse en ole kauheammin eri bassoilla soittanut, joten vertailukohtia minulla ei tämän suhteen hirveästi ole, muutamia soittimia olen kokeillut ja kaikki ovat soittotuntumaltaan olleet parempia, mutta hintaakin niillä on ollut kolminkertaisesti.

Viimeistelystä en löydä valittamista, nauhojen päät on hiottu niin että niillä ei haavoja kykene sormiinsa saamaan, toisin on ollut joskus erään halpis stratocasterin kanssa. Rämisevää kaularautaa jouduin säätämään, ettei pääse kolossaan liikahtelemaan. Kielten actionia otin alaspäin sen verran kuin mahdollista ilman että rämisevät. Säätöä siis joutui tekemään jonkin verran tehtaan jäljiltä.

Jammingit2 by Mizeryblogmusic
 
Kielien vaihdon yhteydessä nauhoitin pienen täysin improvisoidun pätkän. (http://soundcloud.com/mizeryblogmusic/jammingit2)

Basson nauhoitin Behringerin Vamp2:sen läpi pitäen sitä bypass-tilassa, joka tuntuu kuitenkin värittävän ääntä jonkin verran verrattuna siihen että yhdistäisin sen suoraan nykyisen fast track-äänikorttini instrumenttituloon.

Kitarat soitin agathis-runkoisella Warlock Bronzella Vamp2:sen lävitse, saatoin käyttää kitaran ja Vampin välissä Ibanezin classic metal-pedaalia, mutta en muista enää oliko näin. Rummut ohjelmoin käyttämällä Addictive Drums-pluginia.

Uskoisin Harley Bentonin soittimen kuulostavan bassolta.

Halpa nylon-kielinen ja irtoava kaula

Eräs tuttuni facebookin kautta kyseli, että huoliiko kukaan hänen nailonkielistä kitaraansa, minähän heti ihmisenä joka löytää aarteita kaatopaikalta olin huutamassa kyseistä soitinta itselleni.

Tässä soittimessa oli kaulan liitoksen liimat pettäneet täysin ja kaula olikin revennyt otelautaansa asti irti.

Kitaran omistanut henkilö oli korjannut soittimen poraamalla kolme reikää kaulaan ja ruuvannut ruuveilla kaulan takaisin kiinni.

Kuvassa näemme reiät, tuota kolmatta reikää itse suurensin ja löin puutapin sinne, en oikein uskaltanut luottaa omiin liimauksiini ja näin ei varmasti pääse kaula enää irtoamaan.

Liimana käytin ihan vain erikeeperiä, en tiedä miten se soveltuu tähän käyttötarkoitukseen ja että olisiko jokin puuliima ollut parempi, vai olisiko pitänyt käyttää jopa jotain kaksikomponentti liimaa, jolloin luulisi ainakin pysyvän.

Toistaiseksi tuo on näyttänyt pitävän, mutta toisaalta tapituksen jälkeen ei varmasti pääse irti repeytymään vaikka liimaus olisikin hieman huonommin tehty.

Kuvassa näkyvä puukitti odottaa edelleen tätä kirjoittaessa pääsyään peittämään nuo kolot kitaran kaulassa.

Hetken aikaa jouduin miettimään, että millä minä saan puristettua tuon liimauskohdan kuivumisen ajaksi ja kaappejani hetken aikaa penkomalla päädyin käyttämään kuorman sidontaan tarkoitettua räikkäliinaa, tuntui oikeastaan lähes täydelliseltä tähän käyttötarkoitukseen.

Liimauksen jälkeen liitoskohdasta hädin tuskin erottaa että kaula olisi irti ollut, ainoastaan maalipinnan repeytyminen saumakohdasta paljastaa että jotain hämärää tässä on ollut. Uskoisin kaulan asettuneen suhteellisen suoraan jopa siitä huolimatta että tapitukseni sitä saattaisi hieman vinoon puskeakin.

Nuo reiät kun saan joskus piiloon, niin ihan siisti peli siitä taitaa tulla. Ehkäpä kännikitaraksi erilaisiin tapahtumiin, puistoihin, festareille...

Seuraava operaatio onkin tallan viilaaminen, kielet nimittäin ovat minun makuuni aivan liian korkealla, mutta se taas saa odottaa sitä, että saan etsittyä tai pahimmassa tapauksessa ostettua työkalun sitä varten.

Ibanez RG350, Edge 3 ja Edge Pro

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi ostaa uuden kitaran itselleni, budjettiluokassa mennään nyt vielä lottovoittoa odotellessa ja pitkään olen halunnut Ibanezin RG350 mallin kitaran, valkoiseen 350DXZ-malliin ihastuin ensisilmäyksellä joskus  vuosia sitten, mutta sellaista en nyt halunnut. Olen hieman kyllästynyt tummaan ruusupuuotelautaan.

Päädyin ostamaan vaahteraotelaudalla varustetun rg350m-mallin kitaran mustan värisenä, sillä vaalea vaahteraotelauta mustan rungon ja lavan kanssa miellytti silmääni. Rg350m-mallia saa keltaisen ja mustan värisenä. (Rajoitettuna määränä Ibanez on toki muutamalla muullakin värillä kyseistä mallia valmistanut, mukaan lukien aiemmin himoitsemani valkoinen)

350-mallin halusin myöskin kelluvan tallan takia ja tämä osoittautuikin kitaran huonoimmaksi osaksi.

Edge3 on paljon internetin foorumeilla haukuttu talla, tallassa ei varsinaisesti käytön kannalta ole mitään vikaa, mutta metalli josta se on tehty ei ole järin kestävää ja veitsen terät pääsevätkin tylsymään jopa turhankin nopeasti. Vika joka ilmenee kaikilla halvoilla kelluvilla talloilla.

Terien tylsyminen johtaa siihen, että talla ei kykenen pitämään virettä enää, tai oikeammin talla ei palaudu enää oikealle paikalleen, jolloin virekään ei luonnollisesti palaudu. Minun kohdallani ero vireessä oli jo yli neljännes sävelaskeleen.

Yllä olevassa kuvassa onkin kitarasta irrottamani talla josta voidaan nähdä miten veitsen terä on päässyt vaurioitumaan käytössäni, toinen puoli on vielä hurjemmassa kunnossa, siihen on kaivautunut jonkinmoinen kuoppa ja näyttääkin samalta kuin ottaisi puukon ja hakkaisi sitä kiveen.

Tämä oli melkoinen pettymys, sillä talla kesti käytössäni alle kuukauden. Toki veivailin sitä ylös ja alas ihan ääriasentoihin, mutta en olettanut että näin saan nopeasti tehtyä tallasta käyttökelvottoman, etenkin kun voisin kuvitella että sen käyttötarkoitus on nimenomaan se että sitä käytetään.

Päädyin tallan hetkellisen blokkaamisen jälkeen tilaamaan uuden tallan kitaraani.

Internettiä selatessa selvisi että Edge Pro sopii heittämällä Edge3-tallan paikalle. Myöskin OFR, eli Original Floyd Rose-talla saattanee sopia, mutta sen kanssa on joissain tapauksissa ollut ongelmia jonka seurauksena on kitarassa olevaa koloa jouduttu hieman suurentamaan hiomalla. Ero siis ei ole järin suuri ja on ilmeisesti kitarakohtaista valmistuksessa käytettävien toleranssien takia.

Yllä olevassa kuvassa on kitarasta irrottamani Edge3 oikealla ja uusi tilaamani Edge Pro vasemmalla. Kuvassa voidaan nähdä pieni monttu Edge3:n vasemmanpuoleisessa terässä.

Talloilla on pientä eroa ulkonäössä, että toteutuksessa. Edge3:n kanssa kielistä joutuu leikkaamaan pallukat päistä pois, Edge Pro:n kanssa tätä ei tarvitse tehdä. Kammen kiinnitys on erilainen, Edge3:ssa kampi työnnetään reikään ja tiukataan sivussa olevalla pienellä kuusikoloruuvilla, Edge Pro:ssa kiinnitys on toteutettu niin, että kampi lukittuu koloon pienen uransa ansiosta.

Tallojen blokit ovat erikokoisia, Edge Pron on paljon pienempi, tämä sai miettimään miten kevyempi blokki mahtaisi vaikuttaa sustainiin, mutta testatessa tuntui sustainia riittävän.

Tallan asennus oli helppoa, uusia tappeja en kitaraan vaihtanut, sillä uudet tallan mukana tulleet olivat isommalla kierteellä ja näin ollen eivät suoraan käyneet kitaraan, mutta talla meni muuten täysin heittämällä paikoilleen.

Edge Pro tuntuu kevyemmältä liikutella, mutta tästä en osaa sanoa, että onko kyse kevyemmästä blokista vaiko kuvittelenko vain koko asian. Kielisetti on kuitenkin saman paksuinen kuin aikaisempikin ja näin ollen tallaan vaikuttavat kielien ja jousien voimat ovat samat kuin aiemminkin.

Ylöspäin kampea nostaessa tuntuu kuin Edge Pro ei mahtuisi liikkumaan taaksepäin aivan niin paljoa kuin Edge3 jonka takia virettä ei saa ihan niin ylös kammella nostettua kuin aiemmin. Tätä en pysty tosin toteamaan ilman mitään mihin verrata ja se onkin taas näitä "musta tuntuu"-juttuja.

Operaatio oli kokonaisuudessaan melkoisen helppo, säätämisessä on toki ne samat omat pikku haasteensa kuten aina, ei mitään ylitsepääsemätöntä. Nyt toivotaan tallalle pitkää ikää.

Rahaa meni toimenpiteeseen 235€ (+postikulut), joka on yli puolet kitarasta maksamastani summasta. Homman järkevyydestä voidaan olla montaa eri mieltä ja ehdottomasti minusta on järkevämpää ostaa suoraan kitara jossa on kunnollinen talla, jos sellaisen haluaa. Kitarani jälleenmyyntiarvo nimittäin ei varmastikaan nouse tallan vaihdon myötä juurikaan, mutta itsellenihän minä soittokuntoisen pelin halusinkin.